Laardi eli sian rasva on siasta saatavaa rasvaa. Tätä on käytetty jo vuosikausia, mutta viime vuosina sen käyttö on jäänyt unholaan. Nyt se kuitenkin tekee vahvasti paluutaan ennen muuta huippuravintoloihin, mutta myös kotikeittiöihin.Mangalitza eli villasika on yksi maailman kolmesta sikarodusta. Sen ruhossa on runsaasti laardia, jopa yli 30 % . Se on laadultaan pehmeää, väriltään puhtaan valkoista ja maultaan neutraalia. Tämän vuoksi sitä kutsutaankin valkeaksi kullaksi. Rasva on suurelta osin tyydyttymätöntä rasvaa ja sisältää poikkeuksellisen määrän terveellisiä Omega 3 ja Omega 6 -rasvahappoja.


Suoraan tuottajilta
Suomessa laardia voi tilata tuottajilta suoraan tai ostaa pienistä lähiruokakaupoista. Euroopassa laardi on jo niin suosittua, että sitä myydään monissa tavallisissa ruokakaupoissa. Esimerkiksi Kohosen farmintilalta laardia voi tilata joko raakana tai puhdistettuna.
Mihin käytetään
Mangalitzan laardia voi käyttää sellaisenaan ruoan valmistuksessa tai leivonnassa normaalin öljyn, voin tai margariinin sijaan. Laardi sulaa pannulla juoksevaksi ja on itsessään lähes mauton. Se sopii loistavasti kaikille tuoille: lihalle, kalalle sekä kasviksille.

Laardin valmistus
Varaa runsaasti aikaa laardin valmistamiseen.
- Aloita kuutioimalla rasva palasiksi sulamisen nopeuttamiseksi.
- Sulata rasvakuutioita miedolla lämmöllä välillä sekoitellen. (Ylikuumentunut rasva maistuu käristetyltä pekonilta!)
- Kun laardi on sulanut juoksevaksi, kaada se siivilän ja sideharson läpi puhtaisiin, kuumennettuihin astioihin.
- Säilytä purkit viileässä.
Oma kokemus
Testasi laardin käyttöä omassa keittiössäni. Valmistus oli helppoa, sulatin laardia pannulla maltillisesta ja työ onnistui myös ensikertalaiselta hyvin.
Sen jälkeen kokeilin sitä kanafileiden paistamiseen. Saamieni ohjeiden mukaan laiton pannulle laardia vähemmän kuin normaalia paistinrasvaa. Tämä todella toimi. Fileet paistuivan nätisti, eikä palamisen vaaraa tuntunut olevan lainkaa.
Valmiit pihvin olivat todella herkullisia. Minkäänlainen rasvan tai öljyn makua ei ruoassa tuntunut.
Laardia voin hyvin suositella kotikeittiöihin.


KUVAT:Selfie ja Lauri Kalima /JK creative